|
|
HistoriaTeatteri Ulpu perustettiin vuonna 1993. Toiminnan lähtökohtana oli herätellä kotikunnan väkeä teatteriharrastuksen pariin sekä tekijöinä että kokijoina. Ensimmäinen kesäteatterinäytelmä Lassilan Mimmi Paavaliina esitettiin kesällä 1995. Ympärivuotisessa vilkkaassa toiminnassa on nykyisin mukana kaikenikäisiä. Monet Ulpun nuorista aikuisista ovat olleet harrastajateatterilaisia lapsesta lähtien. Perinteisen ohjelmiston rinnalla on nähty myös kokeellisempia esityksiä. Ulpu on viime vuosina tuottanut niin lapsille ja nuorille kuin aikuisillekin useita produktioita vuodessa perinteisen kesäteatterinäytelmän lisäksi.
Kesäteatteriesityksiä:
- 1995 M.Lassila, Mimmi Paavaliina - ohj. A.-M. Hyttilä
- 1996 S.Ojanen, Emma elvyttää - ohj. A.-M. Hyttilä
- 1997 A.Airola, Panepa soppaan pippuri - ohj. Markku Leino
- 1998 Brecht-Wuolijoki, Iso-Heikkilän isäntä ja hänen renkinsä Kalle - ohj. Seppo Maaniittu
- 1999 M.Jotuni, Tohvelisankarin rouva - ohj. Seppo Maaniittu
- 1999 G. Knutsson, Pekka Töpöhäntä - ohj. Raija Pipinen
- 2000 Moliere, Porvari aatelismiehenä - ohj. Pasi Toivanen
- 2000 Markkanen, Saapasjalkakissa - ohj. Kati Pipinen
- 2001 A.Dumas, Kolme muskettisoturia - ohj. Pasi Toivanen
- 2002 A.Lindgren, Ronja ryövärintytär - ohj. Marko Saario
- 2003 P.Saaristo, Robin Hood - ohj. Marko Saario
- 2004 H. ja D. Fields, Annie Mestariampuja - ohj. Anneli Heino
- 2005 Baum, Ihmemaa Oz - ohj. Marko Saario
- 2006 A.Kivi, Seitsemän veljestä - ohj. Kati Pipinen
- 2007 W.Shakespeare, Kuinka äkäpussi kesytetään - ohj. Katri Häti
- 2008 Y.Kokko, Pessi ja Illusia - ohj. Kati Pipinen
- 2009 H. Beecher- Stowe, Setä Tuomon tupa – käsikirjoitus ja ohjaus Ari Wahlsten
- 2010 Zorro – käsikirjoitus ja ohjaus Ari Wahlsten
|
Muuta:
- Muumilaakson vaarallinen juhannus
- Neljä neittä kukkulalla
- Lumikki ja seitsemän kääpiötä
- Pikku jättiläinen
- Kolme iloista rosvoa
- Lihava on kaunis
- Sotilaan tarina
- Hyrrä
- Rahat tai bänks
- Väinämöisen naimahuolet
- Pekka Töpöhäntä
- Luokan vihollinen
- Schiivoavat seraffit
- Kaikki vorot eivät tule varkaisiin
- Hiiret
- Kissan kuolema
- Kuka pelkää noitia
- Pomppivat salapoliisit
- Lumikki ja seitsemän kääpiötä
- Naisten sauna
- Paperipääsky
- Friitalan iloiset rouvat
|
- Vaahteramäen Eemeli
- Kolme iloista rosvoa
- Bernarda Alban talo
- Korona-baari /Liksomia
- Korhosen kolmoset ja oudot vieraat
- Peer Gynt
- Lastentarha Kanuuna
- Kalevalan tietotoimiston uutisia
- Saippuakuplatalvi
- Kohtalon Baaritiskillä
- Pimeyden valossa
- Pantterin täplät
- Kutilan Manta ja taikaryöstö
- Peter Pan
- SuperMarket
- Satu on taruakin ihmeellisempää
- Kyl mäki!
- Kahdeksan naista
- Pinokkio
- Yksiöön en äitee ota
- Ella ja Paterock
|
Tanssiteatteri v.2000-2002:
- Rippi ( Voitto nuorten Ramppikuume-teatteripäivillä v.2001)
- HÄIJYÄ! (Voitto Seinäjoen Harrastajateatterikesässä v. 2001)
- Heimoja
- Salkkukansan tarinoita (mukana Seinäjoen harrastajakesässä) -ohj. ja koreografia Piia Semeri
Performanssiesitykset:
- Yhteys (Voitto Willi Kansa Katu- ja tilateatterikats. v.2002 ) ohjaus Kati Pipinen
- Palava unelma (Jaettu 1. sija Willi Kansa -tapahtumassa v.2003) ohjaus Kati Pipinen
- Maan matoset (Voitto Willi kansa -tapahtumassa v.2004) ohjaus Kati Pipinen
- Hämmennys (ohj. Tero Aalto)
- Ilottelu kansan- ja juomalaulujen parissa (ohj. Minna Välimäki)
|